Voihan tylsyys

Nyt on sitten saatu koulu päätökseen kunnialla. Harjoittelu suoritettiin erinomaisin arvosanoin ja sainpas olla siellä töissä joululoman ja harjoittelun loputtua tammikuun loppuun. Nyt odotellaan sitten työkkäriltä päätöstä työllistymistuesta, että pääsisin jatkamaan töissä.

Hassua ajatella, että vaikka on kyse isosta ja mahtavasta paikasta, sielläkin on tullut huono taloustilanne vastaan. Yritimme ja etsimme esimieheni kanssa ratkaisuja, että saisin sinne jäädä ja vihdoin semmoinen löytyi.

Ikävä puoli tässä on nyt se, että työkkärissä käydessäni minulle sanottiin, että prosessissa menee ehkä muutama päivä ja olisin voinut aloittaa heti helmikuun alussa. No mutta ei. Heke kertoikin, että aloituspäivä olisikin vasta 25.2 ÄÄÄÄÄÄ. Paniikkihäiriön ja kaiken muun johdosta minusta on tullut työtä rakastava ihminen. En meinaa kestää olla edes viikonloppua kotona tekemättä mitään. Nyt siis pitäisi lorvia seuraavat pari viikkoa. Ei kiva.

Jotenka pakkasin matkalaukun ja suuntasin vanhempien luokse pohjoiseen. Päivät kuluvat hyvin vanhojen roinien läpikäymisessä ja ihanan koiramme hellyyttämisessä.

Mutta silti on kova ikävä töihin. Sain tutustua aivan ihaniin ihmisiin. Oma lähitiimini on kyllä aivan ihana ja tulemme hyvin juttuun. Kumpa vaan pääsisin pian takaisin heidän pariin ja oman työpöytäni äärelle. Töitä olisi vaikka muille jakaa, mutta eipä se olekkaan niin yksinkertaista.

Nyt lähden tonne kivaan 18 asteen pakkaseen kävelylle :)